sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Työssäoppiminen - viikko 8

Kahdeksas työssäoppimisviikkoni sujui hyvissä, mutta samalla aika kiireisissä tunnelmissa. Joulu lähestyy ja asiakkaat ovat tulleet jo hyvissä ajoin joululahja-ostoksille. On tehty paljon paketteja, niin yrityksille kuin myös myyntiin myymäläämme sekä suoraan asiakkaille. Opin tällä viikolla uusia paketointeja ja kiireessä toimimista. Kiireisinä aikoina on tärkeää pysyä rauhallisena, mutta samalla tehdä tehokkaasti töitä. 
Kuvia ei ole tullut otettua niin paljon kuin alussa sillä uusia esillepanojakaan ei ole tehty yhtä tiiviiseen tahtiin ja suuri osa tekemistäni paketeista on sellaisia, joista täällä blogissa jo kuvamateriaalia löytyykin. Tällä viikolla minulla oli myös arviointi, jota tietysti jännitin hieman mutta se sujui hyvin ja opettavaisissa merkeissä. On mahtavaa saada palautetta omasta tekemisestä, mitä voisi parantaa ja mitkä osa-alueet itseltä jo ovat hallinnassa. Pakettien tekemisen lisäksi tulostin mm. makeisten tuotetietokortteja ja mainoskylttejä, kävin varastossa ja purin kuormaa. Päivät olivat sisällöltään suht samanlaisia, joten siksi koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi tämän pienen ja ytimekkään tiivistelmän kirjoittamisen. Odotan innolla mitä seuraava ja viimeinen harjoitteluviikkoni pitää sisällään. 
Tässä Suomi 100-kattauksen tilalle siirtynyt Tulppaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥