maanantai 11. joulukuuta 2017

Avain hyvään asiakaspalveluun

Jo seitsemän viikkoa kestäneen työssäoppimiseni aikana minulle on muodostunut vahva käsitys siitä, millaista on hyvä asiakaspalvelu ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Työkavereideni kanssa keskustellessa on ilmennyt paljon tärkeitä huomioon otettavia asioita, joiden pohjalta on hyvä lähteä kehittämään omaa osaamistaan. 

Ensimmäinen osa hyvää asiakaspalvelua ovat käytöstavat ja asiakaspalveluhenkisyys. On tärkeää osata sanoa kiitos ja ole hyvä. Myös teitittely on hyvä taito osata sillä se on kohteliasta. Hymyily ja hyväntuulisuus lisäävät myönteistä ilmapiiriä jolloin myös asiakkaan ostokokemuksesta tulee miellyttävämpi. Asiakkaan tullessa myymälään on tärkeää tervehtiä ja kysyä jos hän tarvitsee apua. 

Asiakkaan tarpeiden tunnistaminen on tärkeää ja myös avun tarjoaminen.Tiedon etsiminen kuuluu olennaisena osana asiakaspalveluun - jos asiakas haluaa esim.tuotteen jota ei omassa myymälässämme ole, on osattava selvittää mistä muusta myymälästä sitä löytyy. Myös mahdollisten reklamaatioiden vastaanottaminen ja asioiden selvittäminen on osattava hoitaa ammattimaisesti ja asiakkaan näkemystä kunnioittaen. 

Erilaisia paketointeja tehdessä on olennaista kysyä asiakkaalta, miten hän haluaa paketoinnin tehtävän ja toimia sen mukaan. Asiakkaan toiveiden kuuntelu ja niiden toteuttaminen on tärkeä osa asiakaspalvelua. Toiset kaipaavat hieman enemmän apua kuin toiset, mutta kaikkia on kohdeltava samanvertaisesti. 

Asiakaspalvelutyössä on tietysti aina omat haasteensa kuten kaikilla muillakin aloilla, mutta tämä on samalla erityisen palkitsevaa. Tulee niin hyvälle mielelle saatuaan hyvää palautetta tai huomatessaan hymyn asiakkaan kasvoilla hänen saatua tarvitsemaansa apua tai vastaanottaessaan valmiin lahjapaketin. Asiakaspalvelutaitoja on aina mahdollista kehittää enkä usko, että kukaan on koskaan täydellinen - aina on löydettävissä kehitettäviä asioita ja se onkin upeaa kun saa kehittää omaa ammattitaitoaan ja tavoitella juuri niin korkealle kuin tahtoo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥