sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Työssäoppiminen - viikko 4

Ma 13.11 (9.00-17.00) - Ja näin starttaa neljäs viikkoni työssäoppimisessa, mahtavaa! Töihin päästyäni pääsin heti irrottelemaan Ystäväklubipäivien kylttejä sekä viemään pois ilmapalloja jotka olivat vielä jääneet esille viime viikosta. Aamulla ehdin myös purkaa isänpäiväkattauksen ja siirrellä siitä tulleet tavarat oikeille paikoilleen. Kattauksessa käytetty ruokapöytä siirrettiin osaksi etupöytää jolloin jäi tilaa myöhemmin saapuvalle joulukuuselle.

Järjestelin etupöytää uuteen uskoon saaden toki vinkkejä siihen, miten tuotteet kannattaisi asetella. Lopputuloksesta tuli upea! Olen erityisen paljon pitänyt erilaisten esillepanojen tekemisestä vaikka välillä tuntuisikin että ideat eivät ole vielä tarpeeksi laajoja ja luovia. Ideoiminen ja niiden toteuttaminen on inspiroivaa ja haluaisin kehittyä aina vain lisää.
Etupöydän lisäksi sain tehtäväkseni järjestellä "herkkupöytämme" uuteen uskoon ja sain siirrellä tuotteita aika vapaalla kädellä ottaen toki huomioon tärkeimmät pääpiirteet. Etupöydästä jäi ylimääräinen saareke/taso jonka yhdistimme osaksi kokonaisuutta. Sydän-sarjan tuotteet siirtyivät tähän uuteen esillepanoon ja Aatto-sarjan tuotteet kulkeutuivat viereiselle pöydälle. Lopputulokseen olin todella tyytyväinen.
Kaiken tämän tekemisen ohella ehdin kahden uuden tet-opiskelijamme kanssa käydä varastossa hakemassa joulukuusen aikaisemman isänpäiväkattauksen tilamme. Opiskelijat kokosivat kuusen ja asettelivat sen oksille erilaisia koristeita, siitä tuli todella komea kaikkine kirkkaine palloineen ja jouluvaloineen. Kuusen ympärille aseteltiin joulupaketteja, joita on helppo napata mukaan ohi kävellessään.
Ehdin jo aloittaa päivän päätteeksi Suomi 100-teemaisen kattauksen, purin vanhat tuotteet hyllyille ja silitin mm. Kallio-sarjan sinisen kaitaliinan lipaston päälle. Uskon että kattauksesta tulee upea kunhan se vain on valmis (siitä kuvia myöhemmin).
Ti 14.11 (9.00-17.00) - Tiistaina pääsin ihailemaan edellisenä iltana koottua Suomi 100-kattausta sekä uutta Tulppaani-näyteikkunaa. Mittasin ja leikkasin myös Suomi 100-lipaston päälle vaaleaa kangasta joka loisi yhtenäisen kokonaisuuden Kallio-kaitaliinan kanssa. Lipaston päälle lisättiin Usva-sarjan keramiikkaa.
 
Tänään vuorossa oli myös Ruusunmarja näyteikkunan purku, jonka tilalle tulisi Tulppaani. Ruusunmarja sai siirtyä makuuhuone-osastolle. Kankaan ripustimme näyttävästi seinälle sängyn viereen, lakanoiksi vaihdettiin vaaleat Kaisla-pussilakanat ja väriä tuotiin erilaisilla tyynynpäällisillä sekä muilla yksittäisillä koristeilla. Kokonaisuudesta tuli raikas ja huomion kiinnittävä.
Tulppaani koristaa nyt myymälän kahta näyteikkunaa, toinen osoittaa ulos ja toinen kauppakeskuksen puolelle. Rakensimme toisen Tulppaani-näyteikkunan kassojen läheisyyteen käyttäen mm. Kallio-sarjan astioita sekä muutamia punaisia elementtejä.
Uusien esillepanojen lisäksi pääsin siivoamaan ja järjestelemään varastoa sekä viemään myös roskia. Myös hinnaston tekeminen kuului osaksi päivääni. Päivä sujui nopeasti ja tekemistä riitti hyvin.
Ke 15.11 (9.00-17.00) - Keskiviikkona pääsin taas tekemään uusia joulupaketteja. Joulupakettien teko on mukavaa ja siinä touhutessa aika menee todella nopeasti. Tehtyäni useita samankaltaisia paketteja olen oppinut tehokkuutta ja näppäryyttä, josta on hyötyä kiireisinä päivinä kun asiakkaita on paljon ja paketoinnit tulee tehdä nopeasti.

Paketointien ohella ehdin viedä roskia, käydä pariin otteeseen varastossa ja tottakai myös palvella asiakkaita.
Teimme myös Pentikille oman tonttuoven, tee sinäkin omasi!
To 16.11 (10-18) - Tämä päivä oli sisällöltään hyvin samankaltainen kuin keskiviikkokin. Tein lisää joulupaketteja sillä aikaa kun muut purkivat kuormaa. Opin mm. miten joulukranssit tulee paketoida oikeaoppisesti. Uusia paketteja syntyi paljon ja siinä ohella olin myös "kassavastaavana" eli otin vastaan asiakkaat ja paketoin heille tuotteet. Kassalla ollessani autoin myös työkavereitani kuormasta saapuneiden tuotteiden hinnoittelussa.

Ehdin myöhemmin myös itse purkaa osan kuormasta kahden opiskelijan jo päästyä kotiin. Hinnoittelin tuotteet ja asettelin ne omille paikoilleen. Illemmalla vein myös kuormasta kerääntyneet roskat roskiin.
Pe 17.11 (9.00-17.00) - Perjantai oli varsinainen pakettipäivä eli tein lähes koko päivän uusia joulupaketteja ja myös Suomi 100-teemaan kuuluvia paketteja. Aamulla vein varastoon muutamia tavaroita joita tuli edellisen päivän kuormasta ja samalla hain sieltä tarvittavia tuotteita. Hain myös postit postilaatikosta. On ollut mukava huomata miten nopeasti varastostakin nykyään löydän oikeat tuotteet sillä hyllyt ovat tulleet tutummaksi.
Tein siis tämän päivän aikana erilaisia jouluaiheisia paketteja sekä Suomi 100-paketteja. Opin paljon uusia paketointeja ja osa paketeista olikin hieman haastavia tehdä, onnekseni niistä tuli loppujenlopuksi sellaisia kuin pitikin. Tänään Plazassa oli myös glögitarjoilu ja lapset lauloivat joululauluja, myöhemmin illalla saapui joulupukki ja katolla oli upea ilotulitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥