tiistai 8. tammikuuta 2019

Kuulumisia

Olen työskennellyt Muurlassa nyt lokakuun puolestavälistä saakka ja olen kerryttänyt itselleni paljon uutta osaamista. Osaaminen käsittää kokonaisvaltaisesti myymälässä työskentelyä ja asiakaspalvelun eri osa-alueita. Listaan tähän postaukseen asioita, joita olen tehnyt, oppinut, asioita joissa olen kehittynyt ja asioita, jotka ovat olleet minulle haastavia. 

Asiakaspalvelua olen toteuttanut työssäni monipuolisesti - niin kasvotusten asiakkaan kanssa kuin myös puhelimitse. Myymälässä työskentely on paljon muutakin kuin vain tuotetietoutta, tuotteen myymistä ja asiakkaan rahastamista. Siihen kuuluu myös myymälän puhelimeen vastaaminen ja asiakkaan auttaminen puhelimen välityksellä. Ongelmat saattavat olla joskus sellaisia, mihin ei itse pystytä vastausta antamaan, mutta oikealle henkilölle puhelun ohjaaminen kuuluu työtehtäviini. Tiedon etsiminen on myös tarpeellinen taito osata ja tietysti halu auttaa asiakasta niin hyvin kuin vain kykenee. 

Verkkokauppa kuuluu tiiviisti mukaan työpäiviini sillä verkkokauppatilauksia pakataan päivittäin. Mikäli tilauksissa huomataan epäkohtia, olemme asiakkaaseen yhteydessä niin pian kuin mahdollista varmistaaksemme onnistuneen tilauksen syntymisen ja tietysti pyrimme pitämään huolta asiakastyytyväisyydestä. 

Meillä käy yksittäisten asiakkaiden lisäksi myös isompia ryhmiä, joten tehokkuus ja huolellisuus ovat avainasemassa mitä tulee myyjän luonteenpiirteisiin. Näitäkin asioita on mahdollista oppia, mitä enemmän työtä tekee ja harjoittelee. Joskus ryhmiä saattaa tulla useampi peräkkäin joten paineensietokyvystä on myös apua. Mainittakoon myös, että kielitaito on tärkeä apuväline mitä tulee kommunikaatioon ja yhteisen sävelen löytämiseen asiakkaan kanssa. Usein myös elekieli ja iloinen hymy auttavat mikäli oikea sana ei juuri muistu mieleen. 

Esillepanoja tehdään vaihtelevasti. Useimmiten, kun on tullut uusia tuotteita tai tuotesarja sekä silloin, kun halutaan nostaa tietyt tuotteet myymälän takaosasta eteenpäin. Teimme ennen joulua myymälässä ison siirron ja tuotteet vaihtoivat paikkojaan todenteolla. Myös pop up-myymälöitä tehdään jouluaikaan eri kauppakeskuksiin. 

Olen viihtynyt hyvin Muurlassa monipuolisten työtehtävien ja hyvän ilmapiirin ansiosta. Nautin työskennellä erilaisten ihmisten parissa ja saan paljon iloa ihmisten auttamisesta. Asiakaspalvelu on mielestäni tärkeä asia ja koen, että se on yksi vahvuuksistani tässä työssä. Iloinen hymy ja asenne heijastuvat myös ulospäin, mikä voi tehdä jonkun muun päivästä paremman. Työpaikan käytännöt ovat selvinneet minulle pikkuhiljaa ja opin aina lisää. Eri paikoissa asiat tehdään eri tavoilla ja se on vain rikkaus minun mielestäni. 

Ensin minua tietysti jännitti isojen ryhmien palveleminen ja kiireessä toimiminen, mutta olenkin selvinnyt mielestäni ihan hyvin. Paketointia olen opetellut uudelleen ja eri tavoilla kuin ennen. Tuotteita on paljon ja olen ollut iloinen huomatessani miten tuotetietous minulla on kehittynyt ja pystyn nykyään varmemmin kertomaan tuotteista ja niiden taustoista. Olen kehittynyt asiakaspalvelijana huimasti ja odotan innolla, mitä kaikkea voinkaan vielä oppia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥