maanantai 1. lokakuuta 2018

Työssäoppiminen - viikko 5

Ma 17.09 (10.10-18.30) - Viime viikon (torstai, perjantai) kipeänä olon jälkeen olin iloinen päästessäni takaisin harjoitteluun ja ihmisten pariin. Aamulla käytiin läpi loppuviikosta tehtyjä esillepanoja, joiden tekoa pääsin itsekin viime viikolla aloittelemaan. Esillepanoista tuli todella hienoja ja odotin innolla seuraavan projektin aloittamista.
Peppi-talo
Pellavalakanat nätisti esillä
Varastoon oli hiljattain saapunut iso kuorma uusia ja ihania sisustustuotteita ja niiden parissa lähes koko päivä kuluikin. Purin tuotteet laatikoistaan, hinnoittelin ja vein lopuksi tietysti roskat. Illalla pääsin vielä mukaan uuden Nordic-esillepanon tekemiseen. Lopputulos oli ihanan rehevä ja metsäinen fiilis välittyi heti!
Ti 18.09 (10.10-18.15) - Tiistaina häärättiin esillepanojen parissa. Aamulla sain alkaa kokoamaan taide-sarjan tuotteista esillepanoa ja oli ihanaa päästä tekemään alusta loppuun itse. Tarkoituksena oli, että kaikki sarjat erottuisivat osakseen ja että kokonaisuus olisi selkeä.
Myymälään tuli lisää mattoja, jotka hinnoittelin ja järjestelin hyllyyn. Tämän lisäksi väkersimme loppupäivän sisustusseinän kimpussa. Siirtelimme vanhempia tuotteita taakse ja maanantain kuormasta tulleet uutuudet pääsivät edukseen etupöydässä.
Tässä toisen ohjaajani tekemä upea esillepano etupöytään. 
Ke 19.09 (10.10-18.15) - Keskiviikko oli myös esillepanoja ja järjestelyä täynnä - jatkoin sisustusseinän parissa muutaman tunnin, jonka jälkeen hain varastosta pöydät (kuormasta tulleet) ja asettelin ne myymälään. Tein pienen meriaiheisen kattauksen yhteen pöydistä. Illalla vielä kiinnittelin hintalappuja muutamiin tuotteisiin sekä järjestelin ja hinnoittelin poisto-osaston tuotteita.
Pe 21.09 (09.00-18.35) - Perjantaina pääsin tekemään oikeastaan koko päivän yksin mm. verkkokauppatilauksia, hintakylttejä, pientä pöytien järjestelyä ja siistimistä. Päivä meni nopeasti monen erilaisen tekemisen merkeissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥