maanantai 16. lokakuuta 2017

Avoimien ovien juliste

Graafisen suunnittelun tehtäväksi saimme luoda omat ehdotuksemme Avoimien ovien julisteiksi, joista paras idea valittaisiin käyttöön. Ensin jokaisen piti tehdä 100kpl luonnoksia joista parhaita ideoita lähdettäsiin kehittämään ja tekemään lopullista suunnitelmaa Illustraattorin avulla. Tärkeää julisteen suunnittelussa on miettiä kohderyhmää, ajankohtaa ja tapahtuman teemaa, johon juliste on tarkoitettu. On hyvä tarkastella erilaisia fontteja ja kirjasinkokoja ja nähdä miten ne toimivat julisteessa. Omista luonnoksistani nousi vahvasti esille luonto- ja kukkateema, jota päätin lähteä kehittelemään. Illustraattorilla työskentely ei ole vielä noussut suurimmaksi vahvuudekseni mutta uskon että tämän työn kautta olen kehittynyt hurjasti ja opin varmasti vielä lisää jatkossa.
Tässä valmis planssini jossa on julisteet A4 + A3 koossa sekä Facebook banneri ja Instagram kuva. Luokkatoverini Tuulia auttoi minua kokoamaan työt planssille ollessani kotona kuumeessa. Hän auttoi minua myös värimääritysten ja oikean fontin löytämisen kanssa. Iso kiitos hänelle! Mielestäni tätä työtä oli hauska toteuttaa vaikka välillä tuntuikin hieman hankalalta. On hienoa nähdä oma tekeleensä planssilla jolloin sitä voi ihastella kokonaisuutena. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥