tiistai 22. elokuuta 2017

oma tiimini ja lootuksenkukka

Hei, viimein pääsen ensimmäisen blogipostaukseni kimppuun! 
Mainittakoon heti aluksi että koulunkäynti on lähtenyt mainiosti käyntiin ja kaikki luokkatoverini ovat aivan huipputyyppejä. On ihanaa huomata miten samanhenkisiä ihmisiä ympäriltä löytyykään ja miten hyvin ja nopeasti olemme tulleet toimeen. Kaikista parhainta on, kun pääsimme jo ensimmäisellä viikolla tekemään töitä tiimeissä joihin meidät jaettiin. 

Omaan tiimiini valikoitui itseni lisäksi Jasmin ja Jonna enkä voisi olla iloisempi, sillä sen lisäksi että meillä on hauskaa yhdessä, teemme myös hyvällä tahdilla töitä. Saimme heti toisiimme tutustuttuamme alkaa rakentamaan omaa "kotipesäämme" eli nurkkausta jonne olemme koonneet erilaisia hauskoja koristeita ja todella mukavat nojatuolit. Tämän jälkeen suunnittelimme tiimillemme seinäkalenterin sekä loimme yhteiset pelisäännöt, joita seurata tarpeen tullen. Aivan, saimme myös valita ryhmällemme nimen ja omaksi nimeksemme valikoitui Marakatit sillä meidän tiimistämme ei hihittelyä tai vitsailua puutu. Jasmin ja Jonna ovat molemmat todella huumorintajuisia, avuliaita ja rentoja tyyppejä joten yhdessä työskentely tuntuu helpolta ja vaivattomalta.

Ja nyt päästäänkin itse näyteikkunan suunnittelun pariin eli lootuksenkukkaan. Kukan tarkoituksena on avata erilaisia asioita, joita on hyvä ottaa huomioon näyteikkunaa/esillepanoja rakentaessa. Kokosimme lootuksenkukan keskelle avainsanan jonka ympärille kokosimme Mind Map- tyyppisesti siihen liittyviä alaotsikoita. Tämä tehtävä oli omalla tavallaan haastava, mutta onnistuimme mielestäni hyvin ja opimme paljon uusia asioita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥